"Kiusaamista tarvitaan"

Törmäsin vähän aikaa sitten netissä erään videon kommenteissa keskusteluun, jossa yksi osapuolista väitti kiusaamisen olevan tarpeellista. Heti tuon luettuani, tunsin räjähtäväni siihen paikkaan. Miten kukaan kehtaa tuollaista ylipäätään sanoa? Lopulta kuitenkin rauhoituin hieman, ja aloin pohtia asiaa mahdollisimman monesta näkökulmasta.

Alkuun tahdon kuitenkin mainita, että pohdinpa sitten mitä tahansa, kiusaaminen on aina väärin. Tässä postauksessa yritän lähinnä perehtyä siihen, miksi joku kokee kiusaamisen oikeutetuksi. Mikäli olet itse kiusaamisen uhri, ethän jää asian kanssa yksin. Pidetään itsestämme ja toisistamma huolta!

Ensinnäkin, kiusaamista on hyvin monenlaista. Se voi olla fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, sekä esimerkiksi syrjimistä ja ulkopuolelle jättämistä. Ensimmäisenä itselleni tulee kiusaamisesta mieleen peruskoulu. Alakoulussa olin itse usein ulkopuolinen, eivätkä luokkani muut tytöt hyväksyneet minua joukkoonsa. Yläkoulussa en itse kokenut kiusaamista, mutta ystäväni koki; haukkumista, pilkkaamista ja syrjintää. Kahdeksannella oli myös eräs tilanne, joka päättyi väkivaltaan.

Kiusaaminen ei kuitenkaan ole vain lasten juttu, vaan sitä tapahtuu myös esimerkiksi lukioissa ja ammattikouluissa, työpaikkakiusaamisesta puhumattakaan. Ei kenties yhtä paljon ja näkyvästi, mutta kyllä sitä silti tapahtuu. Siihen ikään tullessa kiusaaminenkin on saattanut vaihtaa muotoaan; välitunnilla haukkuminen ja töniminen on vaihtunut selän takana puhumiseen ja juorujen levittelyyn, nettikiusaamista unohtamatta. Toisaalta, erään ystäväni lukiossa oli ilmeisesti ollut myös fyysinen tappelu, joten ehkä muutos ei olekaan aina niin selkeä.

Lukemassani keskustelussa haukuttiin nuorta tyttöä, joka jakoi someen keppihevosharrastustaan. Tyttö julistettiin oudoksi ja noloksi. Kaikkein surullisinta kuitenkin oli, että harvinaisen moni kommentoija oli aikuisia. Mainitsin ohimennen asiasta jo viime postauksessa, mutta ihmeteltävää kyllä riittää; mikä ihme saa aikuisen ihmisen kiusaamaan lasta? Pelkkä ajatus saa vereni kiehumaan. Kommenteissa eräs henkilö sanoi, vapaasti suomennettuna, että tämän takia kiusaamista tarvitaan. Minkä takia? Nuoren, joka nauttii harrastuksestaan?

Keskustelu jatkui pitkään, ja siihen osallistui useita henkilöitä. Useamman kerran mainittiin se, miten kiusaaminen motivoi muuttamaan asioita. Tässä tapauksessa puhuttiin siitä, että mikäli videon tyttö joutuisi kiusatuksi, ei hän enää uskaltaisi jatkaa harrastustaan. Toinen tämän kaltainen tilanne, ja hyvin yleinen esimerkki, on ylipaino. Kiusaamisen vuoksi kiusattu saa motivaatiota muuttaa asiaa. Pian tuo käy salilla päivittäin ja on "kovassa kunnossa". Mutta onko mikään, ulkonäköä lukuun ottamatta, oikeasti muuttunut?

On naurettavaa ja lapsellista edes ajatella, että kaikki reagoisivat tuohon tapaan. Ihmiset ovat hyvin erilaisia, ja reagoivat siksi hyvin eri tavoin. Sitä paitsi, vaikka kiusaaminen saisikin jonkun muuttamaan ulkonäköään, eivät ongelmat vain mystisesti katoaisi. Ulkonäköään muuttaessaan, tekee kiusattu sen muiden, ei itsensä vuoksi. Silloin henkilö on hyvin todennäköisesti ristiriidoissa itsensä kanssa. Jos hän todella tahtoisi tehdä ulkonäölleen jotain itseään varten, ei hän tarvitsisi kiusaamista laukaisemaan muutosta. Lisäksi, kiusaaminen tuskin loppuisi kuin seinään, vaikka ulkonäkö muuttuisi. En tietenkään väitä, etteikö kiusaamisen seurauksena muuttunut ulkonäkö voisi miellyttää kiusattua itseään, ja jos miellyttää, niin hyvä niin.

Kommenteissa ei todellakaan otettu huomioon esimerkiksi sitä, miten moni kiusattu masentuu, sairastuu syömishäiriöön tai jopa tekee itsemurhan. Kukaan ei puhunut siitä, millaiset elinikäiset jäljet se jättää. Saatika sitten siitä, millaisia fyysisiä seurauksia on esimerkiksi pahoinpidellyksi joutumisella. Niin surullista kuin se onkin, saattaa pahimmassa tapauksessa tuloksena olla jopa elinikäinen vamma. Onko todella toisen vammauttamisen arvoista saada tämä esimerkiksi lopettamaan "nolo" harrastus, tai näyttämään kiusaajan mielestä paremmalta?

Lisäksi kiusaamisella on myös kauaskantoisia seurauksia. Mielenterveysongelmat voivat jatkua aikuisuuteen asti, ja johtaa työkyvyn heikkenemiseen tai jopa menettämiseen. Ongelmia voi ilmetä myös sosiaalisella tasolla, kuten ystävä- ja parisuhteissa. Entiselle kiusatulle voi olla esimerkiksi vaikeaa solmia suhteita muihin. Hänellä voi olla myös vaikeuksia luottaa toisiin.

Onko kaikki tämä oikeasti "tarpeellista"?

Miksi kukaan ylipäätään kiusaa? Usein kiusaajat purkavat omaa epävarmuuttaan muihin, näyttääkseen itse vahvemmilta ja varmemmilta. He siis alistavat muita, nostaakseen itseään ylemmäs. Joku on saattanut itse olla kiusatun roolissa, ja siksi päättänyt alistaa muitta. Hän ikään kuin näyttää, ettei aio joutua enää kiusatuksi. Toisaalta, voi kiusaaminen johtua esimerkiksi mielenterveyden häiriöstä. Joskus kiusaaja ei edes itse ymmärrä kiusaavansa.

"Se oli vaan läppää!" Kuinka moni on kuullut nuo sanat? Onko tuo perustelu oikeasti pätevä? Sitä on vaikea sanoa. Myönnän, että omienkin (läheisten) ystävieni kanssa vitsailemme välillä omista "ongelmista" ja epävarmuuksistamme. Juttu onkin siinä, että kumpikin osapuoli pitää asiaa vitsinä, ja tietää ettei sitä käytetty loukkaamaan. Lienee sanomattakin selvää, ettei samanlaista vitsiä voi heittää tuntemattomien tai puolituttujen kanssa. Ylipäätään, jos joudut liittämään lausahduksen "se oli vaan läppää" vitsisi perään, kannattaa vitsi kenties jättää kertomatta.

Joten ei, kiusaamista ei todellakaan tarvita.