Millainen miehen tulee olla?

Pari postausta aiemmin pohdittiin sitä, millaisia tyttöjen ja naisten odotetaan olevan. Siksi on vain reilua, että perehdytään myös miesten näkökulmaan. Mitä itsellesi tulee ensimmäisenä mieleen sanasta mies? Mitä nyky-yhteiskunnan mieheltä odotetaan? Otetaan selvää!

Alkuun pieni muistutus. Itse olen nainen, enkä siis kykene täysin pääsemään miesten päiden sisään. Postauksen tarkoitus ei myöskään ole syrjiä muunsukupuolisia. Jos joku niin haluaa, voin toki yrittää kirjoittaa heille oman postauksen. Siinä ongelmaksi tosin muodostuisi se, etten kenties tiedä aiheesta tarpeeksi. Mutta enemmittä puheitta, eiköhän siirrytä itse postauksen aiheeseen.

Vaikka aiemmin puhuin siitä, miten vahvasti vanhentuneet sukupuoliroolit vaikuttavat naisiin, on niillä tietysti myös suuri vaikutus miehiin. Ennen miesten tuli olla vahvoja ja naisesta riippumattomia. Saduissa heidät kuvataan urheiksi ja pelottomiksi. Mutta miksi? Ihmisiä hekin sentään ovat. Ennen, joissain kulttureissa edelleen, miehiä on pidetty perheen päänä ja yhteiskunnan ytimenä. Se on vain ollut niin, eikä sitä olla ennen osattu kyseenalaistaa. Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää, miksi miehet ovat olleet arvojärjestyksessä naisia korkeammalla.

Jo pienestä pitäen on meistä varmasti moni saanut kuulla eräiden asioidan olevan tyttöjen ja eräiden puolestaan poikien juttuja. Tuntuu omituiselta, että esimerkiksi leluissa ja vaatteissa on yhä edelleen niin vahva sukupuolijakauma. Tytöille tarjotaan barbeja ja muita nukkeja, pojille pikkuautoja ja legoja. Tyttöjen vaatteisiin on kiinnitetty prinsessoja, poikien vaatteisiin esimerkiksi dinosauruksia. Itse olin pienenä hieman "erilainen" kuin muut ikäiseni tytöt. Olin kiinnostunut dinosauruksista ja esimerkiksi pojille suunnatuista lastenohjelmista. En omistanut yhtäkään barbia, eikä se minua haitannut. Olenkin iloinen, etteivät vanhempani yrittäneet kitkeä "poikamaisia" piirteitä pois tyttärestään. Ties mitä kurjuuksia siitä olisi voinut seurata.

Heti syntymästä eteenpäin, maailma asettaa sukupuolesta riippuen omat oletuksensa. Täytyykö niitä oikeasti noudattaa? Ihmisiä on erilaisia, joten tietysti myös miehet ovat keskenään aivan erilaisia. Ei kaikkien tarvitse olla testosteronia hehkuvia kehonrakentajia. Mielestäni miehen meikkaamisen pitäisi olla aivan yhtä sallittavaa, kuin salilla käymisen. Sääli vain, että meikkaava mies, etenkin oman ikäisteni keskuudessa, leimataan usein välittömästi homoksi. Tällä en tietenkään tarkoita, että homoudessa olisi mitään pahaa. On vain hyvin kapeakatseista tuomita joku tuollaisin perustein.

Jos meikkaaminen on miehelle "syntistä puuhaa", niin entäs sitten esimerkiksi naisvaltaisten urheilulajien harrastaminen? Miesten keskuudessa jääkiekkoilijat ovat arvostettuja, mutta entä sitten vaikkapa tanssijat? Esimerkiksi miesten baletti tuskin saa muiden samansukupuolisten keskuudessa kovin positiivista reaktiota aikaan. Se on sääli, sillä jokaisen tulisi saada tasapuolinen mahdollisuus harrastaa sitä mitä haluaa. Jostain kumman syystä myös salibandy on halveksittu laji miesten keskuudessa, mikä on mielestäni outoa.

"Toi on niin totta. Vaikka se särkeekin salibandy geelitukka muotipoikien sydämet. Hajotkaa." Tuollaisen kommentin löysin, kun yritin etsiä perusteluja salibandyn halveksumiseen. Alkuperäinen teksti oli, noh, aivan yhtä huonosti perusteltua ja sanoitettua. Siinä vertailtiin jääiekkoa ja sählyä. Punainen lanka on kuitenkin se, että salibandyyn suhtaudutaan väheksyen, ja sen pelaajia kuvaillaan "geelitukka muotipojiksi". Jääkiekkoilijoita puolestaan kunnioitetaan. Naurettavaa, eikö? 

Mistä mies sitten saa olla kiinnostunut? Moottoripyörät, lätkä ja jalkapallo mielletään usein miesten jutuiksi. Jos on kiinnostunut jostain muusta, kuten aiemmin mainitusta meikkaamisesta, tulee mies todennäköisesti jollain tapaa nöyryytetyksi. Se saattaa olla kadulla huutelua, kommentointia ja pahimmassa tapauksessa oikeaa väkivaltaa. En ymmärrä, miten kukaan voisi tosissaan oikeuttaa väkivallan toisen erilaisuudella.

Entäs sitten miesten tunne-elämä? Jostain kumman syystä yhteiskunta ei kannusta miehiä tunteiden näyttämiseen samaan tapaan kuin naisia. Erityisesti joissain kulttuureissa miesten tulee käyttäytyä tietyn koodin mukaan, eikä omille tunteille jätetä tilaa. Jo pelkkä ajatus kuulostaa typerältä. Miksi naisten tulisi olla herkkiä, mutta miesten vahvoja ja tunteettomia? On sanomattakin selvää, että ihmisellä on tunteet, sukupuolesta riippumatta. Miksi on sitten hyväksyttävää määrittää, miten niitä tulee ilmaista tai käsitellä?

Yksi typerä esimerkki tästä ovat miesten mielenterveysongelmat. Moni mies esimerkiksi häpeää terapiassa käymistä. Miksi avun pyytäminen olisi noloa? Eikö ole vain hyvä saada apua? Asia ei ehkä ole niin yksinkertainen. Vaikka oma sukupolvemme ehkä alkaakin vähitellen muuttua suvaitsevammaksi, on vanhemmilla sukupolvilla yhä otteensa nykyiseen yhteiskuntaan. Ennen vanhaan näihin asioihin nimittäin suhtauduttiin vielä kriittisemmin. Häpeä ei siis välttämättä lähde apua tarvitsevasta itsestään, vaan kenties taustalla lymyilee vaikutteita vanhemmilta sukupolvilta. Kenties esimerkiksi sairastuneen isovanhemmat ajattelevat, ettei sairastunut mitään terapiaa kaipaa. Hänen tulisi olla vahva ja selvitä itse. Tämä kaikki on kuitenkin vain omaa spekulointiani, joten en lähde väittämään näitä todeksi tai epätodeksi.

Valitettavaa on, että joissain tapauksissa myös me nuoret itse erehdymme jakamaan disinformaatiota miesten mielenterveydestä. Ei ole kovin kauaa aikaa siitä, kun näin TikTok:issa erään videon miesten masennuksesta. Siinä noin itseni ikäinen poika väitti, ettei mitään masennusta edes ole. Hänen mukaansa kaikki riippuu ihmisen omasta asenteesta. Se toi mieleeni aiemmin somessa myllänneen Andrew Tate -kohun. Taten "motivaatiopuheet" osoittavat vain sen, ettei hän ymmärrä mielenterveydestä mitään. Ei ole ihmisen oma valinta masentua. Masennus ei ole sama asia kuin surullisuuden tunteminen. Tämän kaltainen toksinen ajattelutapa vain pahentaa tilannetta entisestään. Kuulostaako kovin järkevältä paheksua sellaista ihmistä, joka on jo valmiiksi lähes kyvytön nousemaan sängystä? Syyllistäminen ei yksinkertaisesti auta.

Taten aikaansaama kohu oli kuin askel taaksepäin sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Itselleni mieleen painuivat enimmäkseen hänen misogynistiset puheensa, mutta oli hänen miehillekin kohdistettu puheensa melko kohtuutonta. Hän on homofoobinen, ja hyvin tarkka siitä, mitä "miehekäs" mies saa tehdä. Tate lähinnä leveilee omilla saavutuksillaan ja esiintyy itsevarmana. Mutta onko asia todella niin?

Milloin mies on oikeasti itsevarma? Usein itsevarmoiksi koetaan miehet, jotka viettävät suurimman osan elämästään salilla ja käyttäytyvät hieman röyhkeästi. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä. Onko muka oikeaa itsevarmuutta leuhkia omilla saavutuksillaan ja vähätellä muita? Mielestäni oikeaa itsevarmuutta on se, että uskaltaa todella olla sitä mitä on. Itsevarma mies (tai kuka tahansa) ei koe tarvetta muiden vähättelyyn tai alistamiseen. On siis paljon itsevarmempaa esimerkiksi käyttää meikkiä välittämättä muiden mielipiteistäm kuin kulkea kadulla ilman paitaa ja leimata meikkaavat miehet homoiksi.

Ei nykymaailmassa enää tarvitse noudattaa sukupuolirooleja. Miehet saavat olla herkkiä ja tunteikkaita. He saavat pukeutua hameisiin, meikata ja käydä salilla. He saavat ajaa moottoripyörillä, tai vaikka ratsastaa hevosilla. Ei heidän tarvitse yrittää tunkea itseään tiettyyn lokeroon vain siksi, että "miehen täytyy olla miehekäs". Vaikka asiat ovat jo tietyllä tapaa hieman paremmin, on korjattavaa vielä paljon.