Hevostalli helvetistä

"Naantalilaisen hevostallin ränsistyneet puitteet ovat kätkeneet suojiinsa kymmenen vuoden ajan painajaisen, jonka toivoisi olevan unta. Turun Sanomien selvitysten mukaan eriasteisten seksuaalitekojen kohteiksi on joutunut tallin toiminta-aikana vähintään kymmeniä 12–20-vuotiaita tyttöjä. Tallinpitäjät ovat teettäneet kaiken aikaa tytöillä raskasta pakkotyötä ja vaatineet heitä näännyttämään ja lyömään hevosia. Lasten ja nuorten kokema jatkuva väkivallan uhka ja pelko ovat pitäneet tapahtumat piilossa. Toiminta Turun eläinsuojeluyhdistyksen omistamissa tiloissa on jatkunut näihin päiviin saakka. Tallinpitäjät ovat yhdistyksen aktiivijäseniä."

Noin SR tallin tapahtumia kuvailtiin Turun Sanomissa pari vuotta takaperin. Osa tätä blogia lukevista tietää, että minullakin on ollut vuokrahevosia kyseiseltä tallilta. Heti tuolle tallille mennessään saattoi aistia, että jokin oli vinossa. Oli vain hyvin vaikea ymmärtää, mitä se jokin oli. Nyt vuosia myöhemmin olen osannut yhdistää asiat toisiinsa. Tämä postaus käsittelee tuon tallin tapahtumia, omia kokemuksiani ja Turun Sanomien artikkeleita hyödyntäen. Luvassa on pitkä postaus, jota en tahdo jakaa kahteen erilliseen postaukseen. Alkuun kerron omia omituisia kokemuksia ja havaintoja tallilta, sitten pyrin selittämään niitä artikkelien tietojen avulla. Lisäksi hyödynnän vanhoja päiväkirjamerkintöjä niiltä ajoilta.

Alkuun tahdon kuitenkin ilmaista pahoitteluni uhreille. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaisen kohteeksi. Postauksen tarkoitus ei ole missään nimessä loukata ketään, vaan jakaa omaa pohdintaani aiheeseen liittyen. En paljasta nimiä, en tekijöiden enkä uhrien, en edes hevosten. Itse olin sen verran onnekas, ettei mitään tuollaista päässyt tapahtumaan itselleni. Siitä huolimatta siellä kuitenkin tapahtui asioita, joiden olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja jo alusta asti.

Aloitin siellä erään vuoden kesänä. Olin innoissani, olihan kyseessä sentään ensimmäinen oma vuokrahevoseni. Muistan yhä, miten kiltti kyseinen hevonen oli. Se ei tahtonut pahaa kellekään, se oli kaikkien ystävä. Se esimerkiksi laidunsi kiukkuisen ja määräilevän hevosen kanssa, koska muut hevoset eivät sen kanssa tulleet toimeen. Raukka oli saanut useita ruhjeita toisen hevosen potkiessa sitä. Silti se vain hyväksyi kotalonsa, eikä pistänyt vastaan. Siksi tekee pahaa ajatella, mitä kaikkea se on joutunut kyseisellä tallilla kestämään. Tila oli pieni ja melko ränsistyneen näköinen. Heti autosta ulos astuessa vastassa oli useampi, aivan liian lihava labradorinnoutaja. Tallin omistajapariskunta otti meidät vastaan, ja esitteli paikat.

Käydessäni tallilla, oli minulla aina eräs henkilö mukana. Tyttö oli saman hevosen toinen vuokraaja, ja oli työskennellyt kyseisen hevosen kanssa jo pitkään. Hän oli muistaakseni vuoden itseäni vanhempi. En koskaan saanut käydä tallilla yksin. Se ei ollut vanhempieni päätös, eikä omistajienkaan. Tuo toinen vuokraaja vain halusi aina sopia sellaisen ajan, että pääsisimme molemmat samaan aikaan tallille. En minä sitä silloin ihmetellyt, mutta jälkeenpäin se tuntuu hieman hassulta. Jos hevonen oli kenties kiltein otus maan päällä, miksi en olisi pärjännyt yksin? Kun kävin ratsastamassa, tai hoidin hevosta, hän teki omia hommiaan. Mikä oli siis syy sille, ettei tuo halunnut päästää minua tallille itsekseni, vaikka ei hirveämmin edes ollut seurassani?

Meno oli leppoisaa, tein tallitöitä ja ratsastin. Kieltämättä, muistan pelänneeni tallin omistajia, erityisesti miestä. En osannut selittää pelkoani, mutta minä vain pelkäsin. Lisäksi inhottavaa oli se, että omistajat polttivat koko ajan ja kaikkialla. Saatoin esimerkiksi harjata hevosta tallissa, toisen tytön siivotessa ulkona. Silloin jompikumpi omistajista, yleensä mies, saattoi ilmestyä talliin tupakka huultensa välissä. Naista harvemmin näkyi.

Eräs karmiva hetki on jäänyt mieleeni erityisesti. Ratsastin usein aikaisin aamulla tai myöhään illalla, koska kyseisenä kesänä päivät olivat todella kuumia. Eräänä iltana olin ratsastuksen jälkeen viemässä hevosta laitumelle, toinen tyttö oli jäänyt talliin siivoamaan jälkiä. Vein hevosen laitumelle, ja lähdin kävelemään takaisin tallia kohti. Matkalla vastaan tuli traktori, jonka ratissa oli toinen tallin omistajista. Mies sammutti traktorin ja loikkasi ulos minut nähdessään. Alkuun ihmettelin, mitä tuo oikein halusi. Siispä moikkasin häntä, ja olin jatkamassa matkaa. Hän kuitenkin sanoi jotain hieman karmivaa:

"Jos noi muut tytöt on sulle ilkeitä, niin tuut kertomaan mulle."

Se kävi järkeen, sillä ilmapiiri tallilla oli erittäin huono. Kaikki tuntuivat olevan jatkuvasti riidoissa toistensa kanssa. En ajatellut miehen sanoista silloin sen enempää. Oikeastaan olin otettu, että tuo välitti. Siispä kerroin tekeväni niin, ja jatkoin matkaa hyvillä mielin. En kyseenalaistanut, mitä tuo sillä tarkoitti. Muut tytöt olivat käyneet kyseisellä tallill jo useamman vuoden, olin siis ainoa, joka ei sieltä juuri ketään tuntenut.

Muistan, miten minulle sanottiin, ettei hevosista saisi julkaista mitään someen, eivätkä myöskään tallialueen tilat saaneet näkyä netissä. Sitä perusteltiin sillä, että tilalla oli huostaanotettuja eläimiä. Omituista asiasta kuitenkin teki se, että monet siellä käyneistä julkaisivat sisältöä esimerkiksi instagramissa. Myös sellaisista hevosista, jotka oli huostaanotettu. Sitäkään en kuitenkaan uskaltanut niihin aikoihin kyseenalaistaa, vaikka se minua hieman häiritsikin.

Ihmettelin myös sitä, että vaikka omistajia, etenkin miestä, näki tallilla paljon, he eivät juuri koskaan tehneet mitään hevosten kanssa. He kuitenkin asuivat samalla tontilla, aivan tallin vieressä. Ruokkiminen ja hevosten hoitaminen oli aika lailla tallityttöjen vastuulla, kuten myös varusteiden hankkiminen. Vuokrahevoseni toinen vuokraaja esimerkiksi pahoitteli huonoa satulaa, ja kertoi säästävänsä rahaa uuteen. Miksi hänen olisi pitänyt säästää uuteen satulaan, jos hän oli itsekin vielä hädin tuskin yläkouluikäinen, eikä hevonen ollut hänen? Omistajat eivät oikeastaan edes tuntuneet tuntevan hevosiaan. Sen olisi tietysti pitänyt jo varoittaa jostain.

Jotain omistajien välinpitämättöyydestä ja tallin omituisuudesta kertoi myös se, etteivät he esimerkiksi velvoittaneet minua, alakouluikäistä lasta, ottamaan vanhempia mukaan tallille. Ei heitä kiinnostanut, mitä minä hevosen kanssa tein, tai mihin aikaan kävin tallilla.

Koska ensimmäinen vuokrasopimus oli lyhyt, ja tarkoitettu vain kesälle, lopetin siellä jo melko pian. Palasin sinne kuitenkin vielä parin vuoden päästä, tällä kertaa toisen vuokrahevosen parissa. Kyseessä oli yksi huostaanotetuista hevosista. Tällä kertaa tarkoituksena oli aloittaa pidempi vuokraus, olin muistaakseni kahdeksannella. Kävin arkena tallilla noin pari kertaa viikossa. Tällä kertaa minulla ei ollut mukana enää ketään, olin aivan yksin hevosen kanssa. Muistan, miten kokeilukerralla hevonen yski ja köhi niin paljon, että kertaalleen yskäisyn yhteydessä kompuroi polvilleen maahan, ja lähes kaatui. Naisomistaja kuittasi asian "kroonisella yskällä", selittelemättä sitä sen enempää. Siitä huolimatta päätin aloittaa vuokraamisen.

Sopimuksessa oli myös eräs hieman hassu asia. Vuokrauspäivinä vastuulleni laitettiin nimittäin myös toinen hevonen - hevonen, josta kukaan ei ollut maininnut minulle mitään. Se oli minulle entuudestaan tuttu. Kyseessä oli nimittäin se sama "ongelmahevonen" joka laidunsi entisen vuokrahevoseni kanssa. Se oli silloin ollut lapsiperheen hevonen, mutta se myytiin tallin omistajille, kun se oli ratsastaessa heittänyt tytön selästään niin, että tämä ilmeisesti mursi kätensä. Todellisuudessa hevonen oli vain todella kipeä. Ei se ollut mitenkään paha tai ilkeä. Oikeasti se oli suloinen ja ystävällinen eläin, joka piti rapsutuksista. Sillä ei oltu ratsastettu pitkään aikaan selkävaivojen vuoksi, joten itsekin vain maastakäsittelin sitä.

Olin nyt hieman vanhempi kuin edeltävällä kerralla, ja siten osasin jo lukea hevosia hieman paremmin. Vuokrahevoseni alkoi olla hyvin haluton liikkumaan, enkä itsekään siitä syystä nauttinut sillä ratsastamisesta enää yhtä paljon. Mainitsin asiasta naisomistajalle, mutta tuo kuittasi asian hevosen laiskuudella. Kyllä, hevonen oli laiska. Mutta sitä se oli jo alusta alkaen. Se haluttomuus josta nyt puhun, ei todellakaan ollut enää pelkkää laiskuutta.

Tallitöitä tein huomattavasti enemmän, kuin edeltävällä kerralla. Vuokrahevosesta huolehtimisen lisäksi oli minun nyt hoidettava ja huolehdittava myös toisesta hevosesta. Siivosin joka kerta molempien tarhat, ja toisen karsinan. Toinen asui nimittäin pihatossa. Välillä minun haluttiin siivoan myös itse tallia, ei siis vain omia jälkiäni. Toiset tallitytöt tuntuivat vihaavan minua, kaikki tuntuivat jostain kumman syystä olevan jatkuvasti vihaisia. Ilmapiiri oli edelleen kireä. Puhumattakaan sitten siitä, miten paljon jännitteitä tallin omistajat aiheuttivat. Kaikki tuntuivat pelkäävän heitä, vaikka kukaan ei sitä suoraan sanonutkaan. Ymmärsin sen kyllä, sillä itsekin pyrin silloin olemaan mahdollisimman vähän tekemisissä heidän kanssaan. He vain olivat karmivia, ja etenkin nainen tuntui äksyilevän kaikille, myös itselleni.

Viimeinen pisara minulle oli se, kun omistajaparin nainen tuli luokseni, kun olin siivoamassa tarhoja. Tuo käytännössä haukkui minut maanrakoon, ja yritti nakittaa vastuulleni lisää töitä. Se oli minulle tarpeeksi, en tahtonut olla enää hänen kiukkunsa kohteena. Siispä lopetin siellä käymisen, vaikka jouduimme maksamaan vielä seuraavankin kuukauden hinnan. Se ei kuitenkaan haitannut, pääsinhän sentään pois sieltä.

Kun sitten lopulta paria vuotta myöhemmin luin uutisia tallin tapahtumista, kylmä hiki nousi niskaan. Kaikki kävi yhtäkkiä järkeen - ja se oli kamalaa. Olin kyllä aina ajatellut, että paikka oli hieman omituinen, mutta en todellakaan osannut arvata mitään tällaista. Mieleeni tulvi lukemisen jälkeen vielä useiden päivien ajan mitä inhottavampia oivalluksia. Ensimmäisenä mieleeni tuli ainoa henkilö, jonka tallilta varsinaisesti tunsin. Hän, joka aina tuli kanssani tallille ensimmäisen vuokrahevoseni aikoina.

Tyttö oli käynyt tallilla jo kauan, ja oli melko "läheinen" omistajien kanssa. Tiesin hänen esimerkiksi auttaneen omistajien omissa askareissa, ja toimineen esimerkiksi koirien hoitajana silloin tällöin. Hän kävi tallilla päivittäin, ja oli lähes täysin vastuussa hevosesta. Siksi pahoin pelkään, että myös hän oli saattanut joutua osaksi sitä helvettiä, joka tallilla pyöri. Yhtäkkiä aloinkin ymmärtää, miksei hän päästänyt minua yksin tallille. En ole puhunut hänelle vuosiin, enkä kyllä muutenkaan olisi kehdannut sitä suoraan kysyä. Siksi en voi olla täysin varma asiasta. Silti, en voi olla ajattelematta asiaa. Mitä jos hän todella oli yksi uhreista? Mitä jos hän todella suojeli minua?

Turun Sanomien artikkelissa käytetyssä kuvakollaasissa on todisteita hevosten huonosta kunnosta. Mies kieltää asian Hevosurheilu-lehden kysyessä asiasta: ”Turun Sanomat on käyttänyt 10 vuotta vanhoja kuvia, joissa on vasta haltuun otettuja hevosia.” Itse kuitenkin päätin ottaa asiasta selvää. Väite ei nimittäin voi olla totta. Kohu tuli julkisuuteen 2021, joten siinä tapauksessa kuvat olisivat miehen mukaan olleet vuodelta 2011. Sain kuitenkin selville, että kaksi kollaasin hevosista, mukaan lukien toinen entisistä vuokrahevosistani, on syntynyt nimenomaan vuonna 2011. Tiedot huostaanottamisesta puolestaan on kirjattu vasta muutaman vuoden päähän syntymästä. Lisäksi olisivat siinä tapauksessa hevoset todennäköisesti olleet vielä rakenteeltaan varsamaiset. Siispä miehen väite kuvien ottamisajasta ei voi pitää paikkaansa.

Toisen vuokrahevoseni yskä tuskin oli aivan sitä, mitä minulle väitettiin. Turun Sanomien mukaan väitteitä hevosten parantumattomasta yskästä oli viljelty enemmänkin. Ilmeisesti hevosille oli todellisuudessa syötetty homeista heinää, sen lisäksi, että heinän määrää säännösteltiin kovalla kädellä. Mikäli näin todella tapahtui, en ihmettele tuon eläimen kaameaa yskää. Tallin omistajat olivat väittäneet tallitytöille, ettei homeesta hevosille mitään haittaa ole. Naurettavaa, eikö? Toisaalta, ymmärrän hyvin, etteivät nuoret tytöt asialle mitään voineet. Omistajat painottivat jatkuvasti omaa valtaansa ja auktoriteettiaan. Tytöille uskoteltiin, että omistajat tiesivät paremmin, ja että he olivat oikeassa kaikessa.

Lisäksi vastaan väittäminen saattoi olla pelottava ajatus. Kukaan ns. sisäpiirin tytöistä tuskin tahtoi joutua omistajien epäsuosioon. Mies ilmeisesti leveili vanhoilla rikoksillaan, ja uhkaili tytöt hiljaisiksi. Uhrien omaa henkeä, kuten myös läheisiä, uhattiin. Lisäksi heitä kiristettiin myös eläinten avulla. Mikäli uhri lopettaisi, ei kukaan olisi huolehtimassa tämän vuokra-/hoitohevosesta. Ja koska tekijät olivat aktiivisesti TESY:n toiminnassa mukana, uhkailtiin uhreja myös eläintenpitokielloilla. He painottivat, että poliisi olisi heidän puolellaan.

Tapauksesta kirjoitetuissa jutuissa mainitaan monesti, että nuorille teetettiin paljon raskasta työtä. Tallitöiden ja hevosten hoitamisen lisäksi osa on ilmeisesti auttanut myös omistajien omissa töissä ja askareissa. Muistan, miten tuo tuntemani tyttö välillä mainitsi menevänsä auttamaan miestä, esimerkiksi nyt vaikka vintin siivoamisessa.

Vaikka kaikki nämä asiat ovat kamalia, eivät ne silti vedä vertoja sille, että aikuinen mies sekaantuu lapsiin. Seksuaalinen hyväksikäyttö tai minkäänlainen ahdistelu ei tietenkään ole hyväksyttävää minkään ikäisenä. Lapsiin sekaantuminen on kuitenkin jotain niin sairasta, ettei sitä haluaisi todeksi uskoa. Ilmeisesti omistajaparin nainen on myös kannustanut lapsia tekemään asioita miehensä kanssa. Pelkkä ajatus tuollaisesta on oksettava. En koskaan pitänyt omistajaparista. Silti en olisi uskonut heitä tuollaisiksi ihmishirviöiksi. Vaikka olin aina pelännyt miestä, en ollut osannut arvata hänen olleen pedofiili.

Kaikki tämä tuo mieleeni vain yhden asian: olin onnekas. Pääsin pois hyvissä ajoin, enkä suunnitelmista poiketen jäänyt sinne pitkäksi aikaa. Yhtä tänä päivänäkin käyn tapahtumia läpi päässäni. Mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin alusta asti käynyt tallilla yksin? Mitä olisi tapahtunut, jos olisin omistajan kanssa riitaantumisen jälkeen jäänyt tallille? 

Mitä kamaluuksia oman silmäni alla on päässyt tapahtumaan, ilman että olen huomannut?

On siis vain oltava onnellinen, että uhrit viimein toivat asian päivänvaloon. Ilman sitä, ei tätäkään olisi ehkä koskaan kyetty lopettamaan. Monet nuoret olisivat joutuneet kokemaan sen saman, mitä nykyiset uhrit. Siispä suuri kunnianosoitus niille rohkeille nuorille, jotka pistivät lopun "heppatyttöjen helvetille". Linkitän tärkeimmät lähteet ja materiaalit instagramiin @teinipaivakirjat_, joten otahan se haltuun. Pidemmittä puheitta, palataan taas ensi postauksessa.