Oikeus olla

Hienosti hoidettu taas tämäkin, Oona. Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo ajat sitten kesäkuussa, olihan se sentään pride-kuukausi. No, hyvää prideä kaikille vielä näin jälkikäteen. Toivottavasti juuri sinä uskalsit olla rohkeasti oma itsesi, olit sitten hetero, homo tai jotain muuta. Nyt ei kuitenkaan puhuta siitä, miten ihanaa ihmiskunnan moninaisuus on, vaan hieman päinvastaisesta aiheesta. Tällä kertaa pohditaan hieman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja syrjintää.

Aivan äskettäin näin TikTok:issa videon pride-kulkueesta. Kommenteissa joku valitti siitä, että pride-kansa saa oman kuukauden, mutta esimerkiksi veteraanit vain päivän. Tämähän on helposti selitettävissä, ainakin omasta mielestäni. Veteraaneja kun kunnioitetaan jo valmiiksi, toisin kuin vähemmistöjä. Joka tapauksessa, nuo sanat tietysti saivat aikaan kommenttivyöryn, jonka lopuksi kommentin jättäjä jatkoi jälleen: 

"Oletteko nähneet homoja armeijassa?"

Tuo argumentti on mielestäni jopa huvittava. Jostain syystä vaikuttaa siltä, kuin homoja pidettäisiin automaattisesti kiinnostuneina vaatteista ja meikkaamisesta. Eihän se tietenkään toimi niin. He ovat aivan tavallisia ihmisiä, vaikka pitävätkin samasta sukupuolesta. He voivat olla kiinnostuneita moottoriurheilusta tai kehonrakennuksesta. Ainoa ero heteroihin on se, kenestä he ovat kiinnostuneita. Ei seksuaalinen suuntautuminen välttämättä näy päällepäin. Aivan samaan tapaan heteromiehet voisivat käyttää meikkiä tai näyttäviä vaatteita, ei se tee heistä homoja.

Suomessa jostain syystä jotkin asiat "tekevät homoksi". Esimerkiksi, jos somessa heteromies esittelisi räikeitä vaatteitaan, tulisi kommenteista löytymään hommo-kommentteja. Jos heteromies lakkaisi kyntensä vaaleanpunaisiksi, ajattelisi joku automaattisesti tuon olevan homo. Se on omalla tavallaan naurettavaa ja surullista. Mistä lähtien mielenkiinnon kohteet ovat määrittäneet jonkun seksuaalisen suuntautumisen?

Itse olen kasvanut hyvin ahdasmieliseen sukuun. On rasismia, homofobiaa ja transfobiaa. Siksi onkin ironista, että itse kuulun seksuaalivähemmistöön. Erityisesti oma isäni käy todella hermoilleni aina säännöllisin väliajoin. Tuo heittää halveksuvaa vitsiä milloin mistäkin. Toisinaan tuo hokee, miten paljon paremmin kaikki oli ennen. En vain osaa ymmärtää hänenlaisiaan. Miksi muiden onni ärsyttää niin paljon? Miten se on heiltä pois? Miksi on niin vaikeaa hyväksyä ajatus siitä, etteivät kaikki ole samanlaisia?

Mitenkäs sitten uudistettu translaki? Se on herättänyt suorastaan vihaa omassa lähipiirissäni. Useampi sukulaiseni on valittanut siitä, miten se sallii kaiken maailman pervojen päästämisen naisten pukuhuoneisiin. Eivätkö he itsekään ymmärrä, mikä tuossa väitteessä on pielessä? Ei vika ole silloin transsukupuolisissa, tai edes laissa, vaan heissä jotka lakia olisivat valmiina käyttämään hyväkseen tuohon tapaan. Ajatuskin oksettaa. Olen niin vihainen, että transsukupuoliset joutuvat kestämään tuollaista. Eikö heillä ole jo tarpeeksi vaikeaa? Olisihan se nyt ainakin minusta vaikeaa, jos olisin ikään kuin syntynyt väärään kehoon.

Lisäksi hermoilleni käyvät väheksyvät vitsit sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Monesti olen nähnyt kommentteja, jotka ovat luokkaa "olen auto, koska voin olla mitä vain". Tuollaisten vitsien kertojat eivät edes yritä tai halua ymmärtää vähemmistöjen asemaa. Ne ovat pelkkää halveksuntaa, olivat ne sitten loukkaamistarkoitukseen tai eivät. Moni tuskin edes ymmärtää, miten selkeästi ennakkoluulot näkyvät noiden vitsien läpi. Tällaiset ihmiset ovat osa tätä suurta ongelmaa.

Entäs kiusaaminen? Kuten arvata saattaa, joutuvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt kiusaamisen kohteeksi kenties heteroita helpommin. Se on äärettömän epäreilua. Ei kukaan päätä olla homo tai lesbo, ei edes biseksuaali. Ei kukaan yhtäkkiä päätä ryhtyä transsukupuoliseksi. Eivät he sille mitään mahda. Joten miksi on niin vaikeaa vain antaa heidän olla sellaisia, kuin ovat?

On myös tiettyjä klassisia lausahduksia, joita näihin vähemmistöihin kuuluva tulee todennäköisesti saamaan osakseen. Niitä ei välttämättä tarkoiteta kiusaamismielessä, mutta kyllä niiden takana jonkinlaisia ennakkoluuloja on lähes väistämättä. Itse muistan kertoneeni eräälle ystävälleni olevani biseksuaali. Vastaukseksi tuo sanoi jotenkin, että se on ihan okei, kunhan en häneen ihastu. Tuo lausahdus sai myötähäpeän karkaamaan käsistä. Toinen melko yleinen on se, ettet vain ole vielä löytänyt sopivaa vastakkaisen sukupuolen kumppania. Ja kolmantena tietysti kliseiden äiti: Se on vain vaihe.

Loppujen lopuksi on aivan se ja sama, kenestä on kiinnostunut. Itsekin elän aivan normaalia elämää, vaikka olenkin kiinnostunut sekä naisista että miehistä. Tunnen monia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka varmasti sanoisivat samaa. Sukupuolivähemmistöihin kuuluminen tuo tietysti mukanaan omat haasteensa, joista en välttämättä cis-naisena edes ymmärrä. Joka tapauksessa, on heilläkin oikeus toteuttaa itseään täysillä, ja olla omia ihania itsejään. Olemmehan sentään kaikki ihmisiä.

Jokaisella on oikeus olla.